26.6.2010

Siivous

Mary tahtoo aina olla mahdollisimman käytännönläheinen ihminen, älkääkä käsittäkö väärin, hän kyllä siivosi juhannusjuhliin, mutta vain vähän.

"Miksi siivota juhlia varten ja juhlia sitten varoen ettei paikat likaistu, miksei voisi juhlia railakkaasti ja siivota vasta juhlien jälkeen?"

Mary on huomannut tämän useasti järjestäessään juhlia, aina täytyy siivota myös seuraavana päivänä joten tälläkertaa siivottiin suosiolla vasta sunnuntaina. Sunnuntai on muutenkin siivoukselle oiva päivä!

Siivous alkoi holtittomasta tiskivuoresta jota Mary sienen kanssa alkoi nujertaa. Taloudenhoitajalla oli vapaapäivä joten tämän päivän siivouksesta vastasi yksin omaan Mary, Rogeria kun ei saanut harjan varteen millään.



Sitten oli kerättävä kaikki likapyykit, lilyn lakanat, Harryn lakanat, filtti joka likaantui pihan juhannusjuhlissa ja mitähän vielä?



Sitten jynssätään kunnolla



Siinä välissä kun pyykit ovat vedessä Mary hakee henkareita joihin voi märät vaatteet ripustaa





(Maryn päälläkin nähty essu on itse askartelemani vaate melko juhlavan arkiasun päälle)

Pyykkejen ollessa kuivumassa on hyvä puunata myös wc pytty putipuhtaaksi



Mary katsoi kelloa ja totesi pyykkien olevan kuivia vasta illalla, vielä kerkeää siivoamaan muita paikkoja ja niitähän riittää!

Seuraavaksi kohteekseen Mary valitsi pikku Harryn huoneen jossa lelut olivat pitkin lattiaa



(Muistatteko huoneessa olevan lelukorin? Olen päällystänyt siihen muhkean pehmusteen ja nyt se toimii niin säilytyslaatikkona kuin istuimenakin. Pienessä huoneessa varsin oiva ratkaisu!)

Roger huhuili alakaerran sohvalta että Harryn leluja on myös olohuoneen lattialla "Mokoma laiskuri, Mary puhisi "Ei viitsi edes leluja tuoda vaan huutaa minut hakemaan.."



Jo kymmenennen kerran rappusten ylös alas ravaamisen jälkeen oli taas laskeuduttava ensimmäiseen kerrokseen, olohuoneen pöytä oli pyyhittävä ja kynttilänjalat kiillotettava.





Ilta alkoi jo hämärtää ja Mary meni tarkistamaan pihalla olleiden pyykkejen kunnon, kuivia ovat hän tokaisi ja vei ne kolmnteen kerrokseen silitettäväksi



Silityksen jälkeen Mary oli uupunut, "voisinkin käpertyä sohvalle hyvän kirjan vietäväksi ja ottaa hiukan teetä ja voileivän" Taloudenhoitaja olikin valmistamassa iltapalaa Marylle vaikka kukaan ei ollut häntä pyytänyt, hänellä oli vapaata ja silti hän tahtoi valmistaa iltapalaa Marylle.



Taisi käydä niin että Mary aika nopeasti torkahti sohvalle, kirja ei ollut huono vaan päivä oli niin raskas mutta mukava.

Maraton postaus tästä tulikin mutta eikö siivoukset veny aina maratoneiksi, ainakin täällä minulla käy useinkin niin että aamulla aloitettu siivous viimeistellään vasta illalla... Laiskuutta? Ei toki.

3 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Olipas ahkeraa touhua ja itte rouva vielä tekemässä :O))

Viivi Elämää vanhassa kansakoulussa kirjoitti...

niimpä, voikun jaksaisi itsekkin vähän reippailla joskus siivouksen muodossa ;)

Mare kirjoitti...

Toimelias emäntä talossa. Täytyy ottaa oppia jakka helteet hellittää.