11.6.2010

Elossa ollaan

Moikka kaikki!

Elossa tosiaan ollaan vaikka nukkekoti rintamalla on pitänyt hiljaista! Syyni hiljaisuuten on ollut satunnaiset upeat kesäpäivät ja koulun ankara viimeinen puristus jonka viimelauantaina sain päätökseen. Olen nyt valmistunut ammattiini, jes!

No nyt tälläisena hiljaisena sadepäivänä on aikaa mineillä ja minähän mineilin...

Ensimmäiseksi arvoisansa esittelyn saa sinivalkoinen posliininen kahvi - arki astiasto jonka sain valmistujaislahjaksi, hauskaa että kummitäti muisti lahjaa etsiessään harrastukseni!



Rosalian arkeen kuuluu paljon muutakin, monet kalusteet ovat saaneet maistaa pastellinvärisiä maalikerroksia. Kuvassa maalin peittoon pääsivät vanhat puunväriset taloustikkaat!



Taloudenhoitaja on ollut työn touhussa samalla entisellä puhdillaan. Hän valmisti ihanaisen aterian uusista perunoista ja lohesta.



Pihalla on ihanaa syödä kun on kesäiset ilmat!



keitiössä uusi astiasto pääsi arvoisilleen paikoille, avohyllyyn ja lasikaapistoon!





Muistatteko vanhat hatturasiat joissa Roger aikoinaan toi lahjoja ulkomaanreissultaan Marylle ja Lilylle?, nyt nekin ovat saaneet uudet maalit ja pitsit pintaansa.



Jälkiruoaksi pihalle tuli vielä marjapiirakkaa uusista astioista!



Kovasti yrittää taloudenhoitaja pikku Harrya saada kävelemään vaan eihän poika vielä kävele hetkeen



Yritetään palailla langoille pikapuoliin!

4 kommenttia:

Heidi kirjoitti...

Onneksi olkoon valmistumises johdosta ja oletpa ollut miniahkerakin siinä sivussa...hienoa jälkeä :O))

Viivi Elämää vanhassa kansakoulussa kirjoitti...

Kiitos! Joo kyllä tätä harrastusta jaksaa aina näpertää, pitkän päivänkin jälkeen :)

asta kirjoitti...

Kävin kurkistelemassa nukkekotisi ovesta sisään, ja edessäni oli huikean kaunis näky! Olet taitava askartaja. Pidän erityisesti siitä, että talo elää tarinaansa. Talon sisällä on kuin "oikeaa elämää", näin asukkaat tulevat tutuiksi meille lukijoille, ja rakkaiksi sinulle tekijälle.

Viivi Elämää vanhassa kansakoulussa kirjoitti...

Kiitos ihanasta kommentistasi :)

Tosiaan kirjoittelen talon elämästä aina niillä fiiliksillä mitkä vallitsevat.

On tosi kiva kuulla että ne mukavat tunnelmat välittyvät myös sinne ruutujen toisille puolille.

Ja talossahan onkin melkein kuin oikeaa elämää kun asukkaat ovat niin kovin aktiivisia puuhissaan :)