11.10.2010

Syksy

Syksy on jo pitkällä. Villa Rosalian väen pihalla se kyllä näkyy. Kovasti ovat Roger ja taloudenhoitaja painaneet hommia saadakseen pihan talviteloille.

Maanantaipäivän kunniaksi Roger päätti tarttua haravaan ja lapsetkin pääsivät hommiin. Taloudenhoitaja otti Harryn koppaansa ja lähti sieni ja marja metsälle.

Roger ja Lily taas jäivät hoitamaan kotipihaa. Lily keräsi omenoita minkä kerkesi ja isä taas haravoi lehtiä pihalta.

Ensimmäiseksi Rogerin olikin haettava vintiltä harava hommia varten. Vintille sitten metsäretken antimet lasipurkkeihin... ( Muistatteko muuten kun puhuin vintistä aikoinaan? Nyt siitä on tullut kokoonsa nähden juuri tarpeeksi kotoinen ja hämyinen kuin olin toivonutkin!)

Sitten hommiin..







Lily alkoi kerätä omenoita





Taloudenhoitaja ja Harrykin palasivat kotiin ja oli aika siirtyä sisälle. Ulkona alkoi jo olla aika vilpoisaa



Tuoreista oman pihan omenoista oli aika alkaa valmistamaan herkullisia uuniomenoita. Ensin sekoitetaan ainekset ja sitten laitetaan omenat vuokaan, uuniin ja nautitaan!





Viimeisenä laitettiin vielä kynttilöitä kynttilän jalkoihin ja nautitaan tunnelmasta ja pimenevistä illoista.



Reilu viikko jo päästään blogin yksivuotis arvonnan pariin!

5 kommenttia:

Piikko kirjoitti...

Mukavia ja niin tunnelmallisia syyspuuhia!:D

Viivi kirjoitti...

Näin on, saas nähdä sataako kohta jo lunta niin talon väki siirtyy lumitöihin ;)

Heidi kirjoitti...

Onpas mukavia syyspuuhia menossa :O)

asta kirjoitti...

Onneksi Villan piha on haravaoitu ja omenat kerätty talteen lumisateiden tultua. Siellä oltiin ajan hermolla.
:)

Viivi kirjoitti...

kyllä näin on vaikka vähän viime tipassa hommat hoidettiinkin :)